Myyjän polku

Kuntokatsastus 640

Suomessa on Yrittäjä-järjestön mukaan 74.000 yritystä joita uhkaa lopettaminen koska sopivaa ostajaa ei löydy. Usein yrittäjä on yli 54-vuotias ja uusi omistaja pitäisi löytyä noin 10 vuoden aikana eli 2015-2025. Kyseessä on samalla 250.000 työpaikan kohtalo. Isoista asioista siis on kyse.
Esimerkiksi Varsinais-Suomessa vuosittain olisi n. 500 yrityskaupan tarve. Näistä noin 40 % eli 200 on ostaja tiedossa, mutta 60 % (n. 300 kpl) etsii uutta omistajaa osin siinä onnistumatta. Miksi yrityksen myyminen sitten on niin haastellista. Usein pääsyinä voivat olla mm.

  • Myyjä ei kerro tarpeeksi selkeästi myyntiaikeistaan
  • Myyjä kertoo vain suppeassa lähipiirissä
  • Myyntiaika on liian kiireinen
  • Myyjä ei ole valmistanut yritystään myyntikuntoon
  • Myyjä ei hahmota todellista myyntikohdetta vaan ajattelee asiaan enemmän tunteella kuin reaalinäkemyksellä
  • Myyjä ei osaa tarjota ostajalle selkeää aineistoa myynnissä olevasta yrityksestään
  • Ostaja tai ostajan rahoittaja eivät saa selkeää kuvaa siitä mitä ollaan ostamassa

Seuraavassa on muutamia ajatuksia helpottamaan yrityksen myyntiä harkitsevaa tai sitä jo suunnittelevaa

  1. Myyntiaikeen herääminen
    1. Mistä yrityksen myynnissä oikeasti on kysymys ja miten paljon siihen on syytä varata aikaa
    2. Mitä olet myymässä; onko mukana esim. kiinteistöjä, sitovia yhteistyösopimuksia, osakkaita
    3. Ketkä ovat potentiaaliset ostajat; sukupolvenvaihdos, jotkut yrityksen työntekijät, toimialalla oleva yritys, uusi yrittäjä, yrityskauppias
    4. Kenelle voin/minun pitää kertoa, että harkitsen yritykseni myymistä
    5. Linkkejä: Yrityskaupan muistilista, rahoitusverotus, arvonmääritys, kauppatavat käytännössä, oppaita omistajanvaihdokseen
    6. Yrittäjien video aiheesta (Youtube, kesto 1 min 59 sec)
  2. Yrityksen myyntikuntoon saattaminen
    1. Yritystä pitäisi tehostaa ja luoda nostetta jolloin kaupantekovaiheessa yritys näyttää voivan hyvin tai jopa vähän kasvavan.
    2. Yrityksen taseesta pitää siivota myös varsinaiseen toimintaan kuulumattomat asiat kuten kiinteistöt, lomamökit jne.
    3. YRITYKSEN KUNTOKATSASTUS on oiva työkalu, jolla löydetään merkittävät myyntikuntoon vaikuttavat korjaus- ja tehostamiskohteet.
    4. Suurin vaara piilee, jos yrittäjä myyntiaikeissa muuttuu varovaiseksi eikä loppuvuosina investoi, kehitä asiakaskuntaansa ja toimintaansa. Varovaisuun voi johtaa yrityksen laite- ja kiinteistökannan heikkenemiseen, asiakkaiden vähenemiseen ja myös kauppujen pienenemiseen. Eli siis myytäväksi suunnitellun yrityksen arvo on rajussa laskussa. Silloin ostajaa on entistä vaikeampi löytää ja ainakin kauppahinta on pieni.
  3. Ostajien kohtaaminen
    1. Mistä löydän ostajat
    2. Mitä heille kerron yrityksestäni
    3. YRITYKSEN KUNTOKATSASTUS on oiva työkalu kertomaan ostajille, kaupan välittäjille ja ostajan rahoittajille mistä on kyse
    4. Käytä asiantuntijoiden apua
  4. Kaupantekoprosessit
    1. Käytä asiantuntijoiden apua
    2. Oletko mukana ostajan rahoituksessa
    3. Kauppatavat käytännössä
  5. Kaupan toteutuminen
    1. Etsi ammattilainen toteuttamaan kauppaprosessi
  6. Uuteen rooliin asettuminen / ”saattohoito”
    1. Toiminko myydyssä yrityksessä vielä jossakin roolissa sovitun ”siirtymäkauden” ajan
    2. Tarkka sopimus rooleista, johtosuhteista ja toimintamalleista
    3. Sovi myös tarkat korvaukset työstäsi, ettei tule erilaisia tulkintoja asioista
  7. Ex-yrittäjä
    1. Mieti myös miten elämäsi jatkuu kun side yritykseen katkeaa.
    2. Uutta toimintaa tilalle.
    3. Entinen yritys on nyt Sinulle entinen. Piste
  8. Muuta

Yrityksen kuntokatsastus on oiva työkalu kun mietit yrityksesi myymistä ja sen myyntikuntoon laittoa.
Lataa Yrityksen Kuntokatsastus -esite. Tiedustele asiasta lisää.